Juomat

Olutta valmistettiin Viron ja Latvian alueella jo pari tuhatta vuotta sitten. Maalla sitä nimitettiin veteläksi leiväksi, koska olut sisältää paljon kaloreita. Koska vesi oli keskiaikaisissa kaupungeissa huonolaatuista, oli terveellisempää juoda olutta tai simaa. Kevyempi juoma oli kalja, janon sammuttamiseksi on kuitenkin kaikkein paras juoda puhdasta ja maistuvaa lähdevettä.


OLUT
Oluenpanon perinteet ovat Baltiassa hyvin vanhat. On ollut aikoja, jolloin olutta juotiin jokapäiväisesti enemmän kuin vettä. Erikseen on olemassa tummat ja vaaleat sekä suodatetut ja suodattamattomat oluet. Oluen maku riippuu lisätyistä raaka-aineista ja niiden suhteista. Olut käytetään ohrasta, maltaista ja humalasta, harvemmin vehnästä. Että olut maistuisi, on sen valmistamiseksi hyvin oleellista käyttää hyvää juomavettä.

HEHKUVIINI
Keskiajan Euroopassa oli klaretti arvostetuin maustettu viini. Tuolloin saattoivat menestyvät kaupunkilaiset tilata hehkuviininsä apteekista, jossa sitä valmisti apteekkari. Nykyään leijailee kapakoissa, toreilla ja kodeissa kylmällä syksyisellä ja talvisella ajalla, etenkin joulun aikaan, punaviinin, kanelin, neilikan ja appelsiininkuoren lämmin mausteinen tuoksujen sekoitus.