Jõgeva- ja Tartumaa

Jõgeva- ja Tartumaalla on yhteisiä ruokaperinteitä, koska ennen toista maailmansotaa suuri osa Jõgevamaastakuului historialliseen Tartumaahan.Sisämaan ruokakulttuuri on saanut selkeitä lainoja Peipsimaalta, Mulgimaalta sekä Etelä-Virosta. Peipsin rannikko erottuu Viron ruokakartalla erityisesti. Sikäläinen omalaatuinen ruokakulttuuri on saanut vaikutteita virolaisesta, venäläisestä, vatjalaisesta, viron ja venäjän sekakieltä puhuneiden poluvernikien, setukaisten, venäläisten vanhauskoisten sekä baltiansaksalaisesta keittiöstä. Peipsimaata kutsutaankin Viron ruoka-aitaksi. Järvestä saadaan kalaa, rannikon multa sopii hyvin vihannesviljelyyn – erityisesti sipulin ja kurkun; seudun metsätantavat runsaasti sieniä ja marjoja. Alueella toimii ahkeria pientuottajia mehiläistarhureista viinimestareihin. Seudun, samoin kuin laajemminkin virolaisten pientuottajain tuotteita voi hankkia Tarton Löunakeskuksen maatilatorilta.  Jõgeva- ja Tartumaalla järjestetään kautta koko Viron tunnettuja ruokatapahtumia: esimerkiksi kesällä hullaannuttaa ruokaharrastajia Tarton ruoka- ja viinifestivaali, kesän ja syksyn antimia kannattaa hankkia Kuremaan valkosipulifestivaalilta ja Paunveren markkinoilta. Paikallisia herkkuja on tarjolla Sipulitien puhvettipäivänä. Puutarhaharrastajat tietävät, että meidän ilmastoomme parhaat tomaatti- ja hernelajikkeet saadaan juuri Jõgevan puutarhoista.

Kaikki alueet